Business Summit & Pecha Kucha 2012

Tapahtumakeskus Telakka, Helsinki 24.5.2012

Nordic Business Forumin ja Boardman 2020 -verkoston kevään huippuseminaarissa yhdistyvät kaksi menestyskonseptia: vuotuinen Business Summit -seminaari sekä Boardmanin perinteinen Pecha Kucha -verkostoitumisilta.

Monen mielestä paras ja mukaansa tempaavin tapa kuunnella puhujaa on, kun hän kertoo omasta tarinastaan sekä onnistumisistaan että epäonnistumisistaan. Tutkimuksienkin mukaan yksi parhaista yrittäjän tavoista oppia on toisten yrittäjien kokemuksista. Business Summit -seminaarissa estradilla ovatkin nimenomaan menestyksekkäät yrittäjät, eivät konsultit.

Toinen pääasia Business Summit -seminaarissa ja varsinkin Pecha Kucha -illassa on verkostoitumismahdollisuudet muiden osallistujien kanssa. Ilta sisältää vapaata verkostoitumista, ajatuksia virittäviä keskustelunavauksia vauhdikkaaseen Pecha Kucha -tyyliin ja buffét-illallisen. Pecha Kucha -konseptin mukaisissa puheenvuoroissa puhujalla on käytettävissään 20 kuvaa ja 20 sekuntia aikaa kutakin kuvaa kohden.

esite
Yllä seminaarin pdf-esite sekä videokooste Eero Lehden puheenvuorosta ja haastattelusta 2011 Business Summitista.
Löydät kosteet muista edellisen Business Summitin puheenvuoroista videogalleriastamme.

 
 

BUSINESS SUMMIT -SEMINAARIN PUHUJAT 2012

Harry Harkimo
Harry Harkimo

Yrittäjä Harry Harkimo

Harry Harkimo

Harry Harkimo on kaikkien tuntema yrittäjä, joka ei esittelyjä kaipaa. Hänet tunnetaan ennen kaikkea jääkiekkojoukkue Jokereiden hallituksen puheenjohtajana, Hartwall Areenan ja Sipoonrannan kaupunginosan rakennuttajana, purjehtijana sekä urheilumanagerina.

Harkimon managerioimia urheilijoita ovat mm. Kiira Korpi, Minea Blomqvist, Jarkko Nieminen ja Marcus Grönholm. Harkimo on itse purjehtinut huipputasolla varsinkin 1980-luvulla. Hän on myös ensimmäinen suomalainen, joka on puhjehtinut yksin kilpaa maapallon ympäri. Aikaa kilpailuun kului 168 päivää.

Harry Harkimo Wikipediassa

Varaa paikkasi Business Summit & Pecha Kucha -seminaariin tästä. >>

Bruce Oreck
Bruce Oreck

USA:n Suomen suurlähettiläs, yrittäjä, Bruce Oreck

Bruce Oreck


Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck on ympäristöasioihin erikoistunut juristi ja liikemies.

Suurlähettiläs Oreckin tausta on todella mielenkiintoinen. Hän on ollut mm. moninkertainen kehonrakennusmestari, lakimies ja menestyksekäs yritysjohtaja. Nykyiseen virkaansa Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläänä Oreckin nimitti presidentti Barack Obama vuonna 2009.

Suurlähettiläs Oreck on tullut tunnetuksi myös todella vaikuttavana puhujana ja hänestä onkin tullut Suomessa yksi maamme kysytyimmistä keynote-puhujista.

Business Summit -seminaarissa, Oreckin puheenvuoro käsittelee hänen yrittäjätarinaansa. Oreckin isä, David Oreck, on Oreck Corporationin perustaja. Vuosina 1981-1992 Oreck työskenteli lakiasiainyritys Liskow & Lewis'lla, jonka osakas hänestä myös tuli. Oreck toimi tuolloin veroasiantuntijana öljy- ja kaasualalla.

1992 hän perusti oman yrityksensä nimeltään Oreck, Crighton, Adams & Chase, joka edusti Fortune 100 -yrityksiä veroasioissa. Samanaikaisesti Oreck toimi myös varatoimitusjohtajana ja lakiasianhoitajana Oreck Corporationissa vuodesta 1993 vuoteen 2003, jolloin noin 500 myymälää ja 1500 työntekijää käsittävä perheyritys myytiin. Omien sanojensa mukaan Oreck Corporationin kilpailijoista erottava tekijä oli asiakaspalvelu. Asiakaspalvelu tuleekin olemaan yksi Oreckin tarinan kärkiteemoista.

Oreckilla on ollut myös kiinteistöalan yritys, joka keskittyi historiallisiin restaurointeihin. Hän on erityisen tunnettu myös työstään ympäristöasioiden parissa. Hän on Zero Carbon Initiative −järjestön perustaja, jonka tavoitteena on vähentää ilmaston lämpenemistä kiihdyttäviä hiilidioksidipäästöjä.

Ohessa tekemämme Bruce Oreckin videohaastattelu viime kesältä USA:n suurlähetystöstä.

Varaa paikkasi Business Summit & Pecha Kucha 2012 -seminaariin tästä. >>

Sami Inkinen
Sami Inkinen

Yrittäjä Sami Inkinen

Sami Inkinen

Sami Inkinen on noussut otsikoihin menestyksestään perustamansa yhdysvaltalaisen internetkiinteisönvälitysyritys Trulian luotsaajana. Huomiota on herättänyt myös hänen kykynsä yhdistää aktiivinen urheilu ja suuryrityksen luotsaaminen. Sami on ikäistensä thriathlonin maailmanmestari.

Samin intohimona on alansa johtavien teknologiayritysten ja käyttäjäystävällisten innovaatioiden luonti. Hän uskoo, että kaikkea, jota pystyy mittaamaan voi myös parantaa.

Sami on ponkaissut vauhtiin mm. Microsoftin, Nokian ja McKinsey & Companyn palveluksesta. Samin ensimmäinen oma yritys, Matchem, tuotti langattomia ohjelmistopalveluita. Vuonna 2005 perustetun Trulian kehitys on ollut nopeaa. Kuuden vuoden jälkeen yrityksen palveluksessa työskentelee jo yli 250 työntekijää ja yrityksen verkkopalvelulla on jo noin 15,5 miljoonaa kuukausittaista käyttäjää.

Business Summitissa Sami Inkisen puheenvuoro käsittelee hänen uskomatonta yrittäjätarinaansa otsakkeella: "Rakastu matkaan, älä päämäärään - ja yhdeksän muuta opetustani yrittäjänä."

Ohessa lyhyt Yhdysvaltalaisen talouslehden, Forbesin, Sami Inkisen haastattelu.

Varaa paikkasi Business Summit & Pecha Kucha -seminaariin tästä. >>
 

 

Voit tutustua puhujiin paremmin klikkaamalla kuvia.
 

SEMINAARIOHJELMA - Business Summit

Ennen iltapäivällä alkavaa seminaaria on ajoissa paikalle verkostoitumaan saapuville tarjolla kahvit ja pikkusuolaista, mutta suosittelemme lounaan nauttimista jo ennen saapumista.

Klo 13.00 - 14.00 yrittäjä Harry Harkimo
puhe (oma yrittäjätarina) + haastattelu + Q&A

Klo 14.00  – 15.00 USA:n Suomen suurlähettiläs, yrittäjä, Bruce Oreck
puhe (oma yrittäjätarina) + haastattelu + Q&A

Tauko, verkostoitumista 15.00 – 15.50
kahvit + hedelmät

Klo 15.50 – 17.00 yrittäjä Sami Inkinen, Trulia
puhe (oma yrittäjätarina) + haastattelu + Q&A

 

Pecha Kucha

Klo 17.30 -> Perinteinen Boardman 2020 Pecha Kucha -ilta
       -  Alkumalja ja verkostoitumista
       -  Pecha Kucha-puheenvuoroja (20 kuvaa, 20 s/kuva, aiheena oma kasvutarina)
       -  Buffét-illallinen (sis. juomatarjoilun)
       -  Verkostoitumista ja keskustelun jatkamista päivän teemoista
       -  Illanviettomahdollisuus hyvässä seurassa aina klo 22.30 saakka

Pecha Kucha puheenvurojen pitäjät (tilanne 12.4.):
- William Wolfram, DealDashin toimitusjohtaja ja perustaja, TEMin Timangi 2011 -kilpailun voittaja
- Kati Uusi-Rauva, Agma ry:n puheenjohtaja
- Petri Malmelin, Midagon Oy:n perustaja
- Michael J. Huth, everstiluutnantti, Army Attaché, U.S. Embassy
- Esko Hannula, Qentinel Oy:n toimitusjohtaja, valittu vuonna 2011 Tietoviikon 100 tivi-vaikuttajaa -listalle
- Pia Feinik, FM (kulttuuripolitiikka), kuvataiteilija
- Kira Sjöberg, "untitled #0", ArtShortCut
- Eliisa Tuisku, kuvataiteilija ja taidemaalari, tuottaja, tekotaiteellinen johtajatar
- Hanna Sarén, muotisuunnittelija

Pecha Kucha -konseptin mukaiset puheenvuorot ovat vauhdikkaita ja nopeita. Puhujalla on käytettävissään 20 henkilökohtaisesta kasvutarinastaan kertovaa kuvaa ja 20 sekuntia aikaa jokaista kuvaa kohden. Pecha Kucha -illan juontaa kulttuuritoimittaja Minna Joenniemi.

 

Ilmoittaudu seminaariin tästä! >>
 

Hinnat

Business Summit -seminaari & Pecha Kucha -ilta 240 € + alv
Varaa paikkasi tästä! >>  
   
Vain iltapäivän Business Summit -seminaari (klo 13 - 17) 150 € + alv
Vain Pecha Kucha -ilta (klo 17.30 ->) 150 € + alv

Varaa paikkasi tästä! >>
Voit tehdä varaukset ja tiedustelut myös puhelimitse numerosta 020 775 1390.

 


Business Summitissa & Pecha Kucha -illassa kaksi asiaa on yli muiden:

1. menestyneiden yrittäjien vaikuttavista yrittäjätarinoista oppiminen
2. ainutlaatuinen verkostoitumismahdollisuus muiden vieraiden kanssa


Lämpimästi tervetuloa kehittymään, inspiroitumaan ja verkottumaan!

Toivottavat